Kaikki ovat aina suositelleet lukemaan muumi romaaneja, ja vihdoin sain tilaisuuden ja hyvän syyn tarttua haaveilemaani lastenromaaniin. Vaikka olin kuullut jo etukäteen, että Janssonin lastenromaanit eivät ole oikein lapsille suunnattuja, yllätyin kuitenkin monista sanavalinnoista ja lausahduksista sekä lukiessani muumipapan ja hänen tovereidensa polttavan tupakkaa. En ollut osannut sittenkään varautua moiseen! Vaikka kirja on hyvin synkkäsävyinen, saa kirja kyllä lukijansa nauramaan näppärillä sanavalinnoilla ja ironisella huumorilla. Koukutuin kirjaan niin, että tulen varmasti lukemaan muutkin muumiromaanit.
Kirja herätti minussa paljon tunteita tarinoiden edetessä. Loppu
hämmensi minua suuresti, kun Nipsun ja Nuuskamuikkusen vanhemmat
tulivatkin paikalle. Missä he olivat olleet tähän asti ja miksi? Olin
aina vain ajatellut, että he ovat poissa, mutta tuntuu kammottavalta
ajatella, että he ovat olleet koko ajan olemassa lastensa tietämättä.
Vaikkei kirja sensuroimattomana välttämättä sovellu lapsille, nappasin kuitenkin esimerkiksi sen, että yhdessä luvussa neuvotaan esimerkiksi askartelemaan vesimylly, joka olisi tarinan luetua kiva toteuttaa lasten kanssa, joko luonnossa tai sitten tehdä sisällä omat vesimyllyt soveltaen.
Joten ehkä tiettyjä asioita ehkä muunnellen tai pois karsien, sopisi kirja mielestäni esikouluikäisille luettavaksi seikkailukertomukseksi, sillä kirja on myös opettavainen
Varsinkin jokaisen nuoren ja aikuisen tulisi mielestäni lukea elämänsä aikana edes yksi muumiromaani, sillä se jotenkin avasi lapsuudesta tutun maailman ovia ihan uudella tavalla, ja sitä kautta huomaa, mitä kaikkea on sensuroitu, muutettu tai jätetty pois, jotta tarinoista ollaan saatu lapsille soveliaita. En esimerkiksi tiennyt ennen, että Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy ovat sisaruksia, tai että Myy on heistä kaikista vanhin. Aina voi oppia uutta, jopa muumeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti