Hannele Huovi: Taivaanpojan verkko - Värisatuja

Kristiina Louhen kauniisti kuvittama teos vie lukijansa runolliseen värien maailmaan. Jokainen luku on oma tarinansa, johon kuuluu aina yksi väri. Tarinat ovat lyhyitä, ja kuvataidetta opiskelleena en voinut olla ajattelematta miten ihanaa olisi lasten kanssa käydä värit läpi tarina kerrallaan ja työstää aina yhden tarinan jälkeen erilaisia tuotoksia, miettiä tarinaa, tutkia kuvia ja yksityiskohtia, jotka suorastaan pomppaavat kirjan sivuilta lukijan kosketettaviin. Mitä kuvataiteen välineitä sivuilta löytyy, millä kirjaimella tarinan väri alkaa, mitkä muut sanat alkavat samalla kirjaimella tai mitä muita saman värisiä asioita tiedät? Tarnoista saisi siis paljon keskustelua aikaan, joten se toimisi hyvin motivointina tuokioon ja myös pienemmät jaksavat keskittyä lyhyisiin tarinoihin. Täytyy ehdottomasti laittaa opus korvan taakse muistiin, ja vinkata kaverille kanssa!

Urpo ja Turpo

Hannele Huovin loihtimat telkkaristakin tutut karhu kaverukset Urpo ja Turpo keksivät aina kaikenlaisia kommelluksia. Kun nyt "isona" luin pienenä tutuksi tulleita seikkailuita, yllätyin miten vähän yhdessä tarinassa aina tapahtuukaan. Lyhykäisyyden vuoksi tarinat sopivat kuitenkin hyvin motivoimaan erilaisia toimintatuokioita tai johdattelemaan päivän aiheeseen. Tarinat ovat hauskoja, ja lukijan eläytyessä voi tarinaan saada myös ripauksen jännitystä ja seikkailuhenkeä. Myös pienemmät lapset jaksavat keskittyä yhden tarinan verran kuuntelemaan, joten kirjaa voi lukea monen ikäisille. Kirjassa oli hassu toteamus, että "nauraminen lihottaa". Onneksi tämä ei ole totta!

Kirjassa on aina yksi tapahtumakuva per aukeama, joten kirjaa voi lukea ensin ja näyttää aukeamalle kuuluva kuva vasta sen jälkeen ja tarkastella sitä yhdessä.

Ympäristönä toimii normaali koti, joka on tosin hyvin suuri pienille nalleille. He käyttävät mielikuvitustaan ja niin leikkihuoneen matto muuttuukin mereksi ja koira laivaksi! Kirjan keskeisiä teemoja voisivat ollakin mielikuvitus, seikkailu, ystävyys ja viimeisessä tarinassa opetellaan kauniita käytöstapoja.

Fedja-setä, kissa ja koira

Ensimmäisenä luin Eduard Uspenskin teoksen Fedja-setä, kissa ja koira (Otavan kirjapaino oy, Keuruu 2004)

Fedja-setä on omatoiminen reipas lapsi, joka pitää eläimistä ja päättää karata kotoa, koska hänen äitinsä ei anna pitää kissaa. Hän päätyy lopulta maalle asumaan kissan, koiran ja muiden eläinten kanssa. Kirjan aiheena ja teemoina kulkevat mielestäni ystävyys, omatoimisuus, kulttuuri, rahankäyttö, ympäristö ja eläimet, ja tavallaan myös erilaiset ammatit ovat teemoina posteljoonin, tutkijoiden ja parturin kautta sekä Mustilla on jopa identiteettikriisi, johon löydetään kuitenkin ratkaisu.

Alkuperäisteos on venäjänkielinen, mikä näkyy myös tarinan tapahtumaympäristössä ja henkilöiden nimissä. Tarinan kerronta on hyvin lapsenomaista, lauseet ovat lyhyitä ja tämän takia kirja oli välillä hieman hankala lukuinen. Kirjassa kuvaillaan hyvin vähän, mutta tapahtuu paljon. Lapsen mielenkiinto pysyy näin tarinassa varmasti paremmin, mutta luulen, että aikuisen eläytyminen tekstiin on tässä kirjassa erityisen tärkeää, ettei siitä tule sekavan kuuloinen. Kirjassa on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, sellaisiakin, joita lapset eivät välttämättä ymmärrä.

Ympäristöä kuvaillaan kirjassa hyvin vähän, mutta tarina tapahtuu selkeästi Venäjällä, kaupunki- ja maalaisympäristöissä. Maalla asumista ja sen askareita kerrotaan tarinan kautta, mutta muuten jää ympäristö aika paljon lukijan/kuuntelijan mielikuvituksen varaan.

Tyyli on hyvin lapsenomainen, kerronta on lyhyt sanaista, välillä hieman irtonaista ja sanavalinnat ovat myös hyvin lapsenomaisia, kuin tarinan olisi kertonut lapsi. Kieli on hieman vanhaa, sillä teoskin on vanha, enkä itsekään ymmärtänyt kaikkia sanoja. Kirja on tarinaltaankin siinä mielessä vähän outo, etten tiedä miten sitä voisi soveltaa tai integroida esimerkiksi päiväkodin toimintaan. Kirja sopii luettavaksi esimerkiksi unikirjana tai jatkuvana tapana ennen ruokaila tai muissa siirtymätilanteissa, sillä siinä ei ole juurikaan kuvia, joten lapset voivat keskittyä vain kuuntelemaan ja tarina on jaettu sopiviin lukuihin. Ne kuvat mitä kirjassa on, ovat mustavalkoisia, luonnosmaisia ja hyvin pelkistettyjä.

Mielestäni kirja sopii molemmille sukupuolille, vaikka kirja kertoo pojasta, on siinä kuitenkin aiheena molempia sukupuolia kiinnostavia asioita, esimerkiksi pojille traktoreita ja tytöille eläimiä, eikä kumpaakaan sukupuolta korosteta yli muiden. Itse lukisin kirjaa esikouluikäisille, sillä kirjassa ei ole kuvia ja kerronta vaatii kuitenkin kielen parempaa ymmärtämistä.

Itse en ehkä pitänyt siitä kuinka äitiä kuvataan kirjassa, sillä hänestä saa hyvin kylmän kuvan, kuin hän ei lastaan rakastaisi ollenkaan. Ja isä on perus "joojoo"-isä, joka sallii lapselleen kaiken, ja joka äidin sanojen mukaan "on pilannut lapsenkin". Tarinassa käsitellään monenlaisia tunteita, ja se myös herättää lukijassaan erilaisia tunteita, kuten iloa, naurua, hämmästystä, vähän suruakin Mustin surun takia ja huolta. Loppu on kuitenkin onnellinen, vaikka kirja loppua töksähtää aika yhtäkkiä. Lopuksi jää miettimään, oliko koko tarina vain Fedja-sedän unta.