H. C. Andersen

Tutustuin Andersenin satukirjaan, jonka on kuvittanut Janusz Grabianski. Kävin satuja läpi selaillen ja kahta jäin lukemaan tarkemmin. Valitsin tarkemmin luettavaksi sadut, jotka eivät olleet alunperin tuttuja, sillä Andersenin sadut ovat tuttuja monelle ja niistä on tehty myös piirrettyversioita. Alkuperäiset sadut ovat kuitenkin uusintateoksiaan tunteekkaampia ja kaunistelemattomampia, jotka käsittelevät vaikeitakin asioita kuten kuolemaa. Mielestäni satujen kautta on kuitenkin hyvä käydä vaikeita asioita läpi ja keskustella asioista, sillä jossain vaiheessa ne heräävät lapsen mieleen. Esimerkiksi viimeisessä sadussa nimeltä Enkeli on puhutaan kuolleista kilteistä lapsista, ja siitä kuinka enkeli hakee heidät taivaaseen Jumalan luo ja matkalla he keräävät kukkia lapselle tärkeistä paikoista. Satu suorastaan riipaisi sydäntäni, sillä se oli uskomattoman kaunis.

Toisena satuna luin Pikku Iidan kukkasista. Oli hauskaa miten sadussa ei nimetty Iidan lisäksi kuin leluja, esimerkiksi hänen kanssaan keskusteli "yliopinnut". Satu kertoi kukista, ja sen kautta tulisi monia kukkien nimiä kukista kiinnostuneelle lapselle. Kieli oli kuitenkin vanhoillista ja minunkin oli vaikeaa ymmärtää joitain sanoja, esimerkkinä mitkä ovat uutimet ja millainen lelu on suitsutusukko? Satu oli kuitenkin kiva kurkistus lapsen mielikuvitukseen ja sen luettua voisi tehdä mieleen heränneistä mielikuvista esimerkiksi maalauksen. Tässäkin sadussa käsiteltiin kuolemaa kukkien kautta.

Andersenin sadut toimivat yksi kerrallaan luettaviksi, ja karuimpien jälkeen on hyvä keskustella lapsen kanssa sen herättämistä tunteista yhdessä. Niiden tunteminen on kuitenkin tärkeä osa kirjallista tietämystä. Loppu ei aina välttämättä olekaan onnellinen, mutta jokaisella sadulla on oma tärkeä sanomansa.
Kuvat ovat epätarkkoja, mutta kauniita, osa värikkäitä ja osa ruskean sävyisiä. Pääpaino on kuitenkin tekstillä, joten kuvia on vähän ja niitä voi esimerkiksi tarkastella sadun luettua.

Kirsi Kunnas : Hanhiemon iloinen lipas

Minun oli tarkoitus lukea Tiitiäisen satupuu, mutta koska en löytänyt sitä kirjastosta vaihdoin sen vanhempieni luota löytämääni Hanhiemon iloinen lipas -kirjaan. Kunnaksen riimejä lukiessa tulvahti lapsuus muistot mieleen, ja lähes jokainen kuulosti tutulta. Teos sisältää siis 102 lyhyttä runoa, jotka ovat saaneet vaikutteita englantilaisista lastenloruista. Aiheet käsittelevät eläimiä ja ihmisiä sekä osa on aivan mielikuvituksesta, kuten Tyyris Tyllerö. Runoissa käsitellään myös viikonpäiviä, kuukausia ja numeroita, joten näiden runojen kautta voi orientoida kirjallisuutta muuhun toimintaan. Jotkut runot ovat hieman karskin kuuloisia lapsille, mutta en minäkään niitä pienenä säikähtänyt tai traumatisoitunut hiirten häntien leikkaamisesta tai lasten piiskaamisesta, vaan ne henkivät vanhaa kulttuuria eikä niitä mielestäni tarvitse välttämättä lapsilta sensuroida. Runot ovat lyhyitä, joten niitä voi käyttää motivoinnissa, aamu- ja päiväpiireissä, riimitellä siirtymätilanteiden odotteluhetkillä tai lueskella muuten vain.

Teoksen on kuvittanut Feodor Rojankovski. Kuvat ovat kauniita ja eläväisiä, osa värillisiä ja osa harmaansävyisiä. Ne liittyvät olennaisesti runoihin, joten niitä on mukava tarkastella lapsen kanssa lukemisen yhteydessä.

Tämä on yksi niistä teoksista, joita aion varmasti lukea tulevaisuudessa päiväkodissa ja kotona omille lapsilleni!

Grimmin satu : Hannu ja Kerttu

Lapsuudesta tuttu satu oli mukava palauttaa uudestaan mieleen. Hannu ja kerttu on hieman surullinen ja pelottava kertomus, jossa on kuitenkin onnellinen loppu. En tiedä johtuiko siitä, että satu oli Mehiläiskuningatar: 5 Grimmin satua -kokoelmassa, että kerronta oli jotenkin töksäyttelevää, vai onko alkuperäinenkin tarina yhtä hyppelehtivä, mutta se pisti vähän omaan korvaan. Pidin kuitenkin runoista tarinan välissä, jotka tuovat tarinaan kielellä leikittelyä ja vanhoillisuutta. Teoksen on kuvittanut Saija Sillanpää. Kuvat ovat pastellisia, taiteellisia ja herkkiä, mutta kasvottomia, ja hieman pliisuja. On vaikeaa miettiä, sopiiko satu pienemmillekin sen pelottavuuden vuoksi, mutta toisaalta sadun kautta olisi helppo käsitellä pelon tunnetta ja keskustella lapsen kanssa mitä tunteita se hänessä herätti. Jos mietitään tältä kantilta, lukisin satua aikaisintaan kolme-neljävuotiaalle.

Kristiina Louhi : Meidän Tomppa

Valitsin kirjalistaani myös yhden Kristiina Louhen hurmaavista Tomppa -kirjoista. Ne sopivat kaikenikäisille ja käsittelevät ihanasti vauvan ja taaperon elämää ja metkuja. Tomppa on vallaton lapsi johon moni lapsi pystyy varmasti samaistumaan, ja käymään läpi erilaisia asioita. Tarina itsessään ei ole kovin pitkä ja kieli on hyvin yksinkertaista, mutta ihanien kuvien kanssa ne muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden. Kuvia voi tutkiskella pidempäänkin, ne ovat simppeleitä, mutta ääriviivat eivät ole vahvoja, joten ihan pienimmille ehkä vaikeampia hahmottaa. Meidän Tomppa -kirjassa käsitellään Tompan päivän touhuja, kirjassa tuee esille vaate sanoja, kun Tomppa puetaan ja ruoka-aineita, joten lapsen sanavarasto ja erilaiset käsitteet tulevat tutuksi.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, isompienkin kanssa on kiva lueskella ja tutkia kuvia ja miettiä, että noin se sinäkin olet pienenä varmaan tehnyt!

kurkistuskirjoja

Tänään käsittelyssäni ovat olleet Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? ja Eric Hillin Puppe kesälomalla. Janssonin muumi -kurkituskirja kuuluu lapsuuden lempikirjoihini, ja muistan kyllä kuluttaneeni sen aivan puhki sekä kotona että päiväkodissa. Muistan kuinka jännittävä kirja oli, ja kun luin sitä nyt, täytyi minun lukea sitä ääneen ja leikitellä äänensävyillä ja riimeillä niin kuin muistelin sen menevän. Kirja herättää tunteita, niin jännitystä, surua kuin iloakin ja suorastaan vie lukijansa ja kuulijansa mennessään. Lukisin kirjaa ehkä aikaisintaan kolmivuotiaalle, koska kuitenkin sen ikäiselle kuulijalle riimit ovat viihdyttäviä, ja kurkistusaukot ja värikkäät kuvat kiinnostavat varmasti. Mutta kuitenkin vasta ehkä 5-6-vuotias ymmärtää kielen ja riimien merkityksiä syvemmin, ja kirja onkin hyvä herättelemään kielellistä tietoisuutta. Kirjan kuvat ovat jännittäviä ja yksinkertaisia, mutta silti täynnä jänniä yksityiskohtia, joita voi yhdessä tutkia pitkänkin tovin, ja esimerkiksi fonteilla leikittely tuo kirjaan oman ihanan tuntunsa. Kuitenkin huomasin, ettei fontti ollut mitään helppolukuisinta välillä, ja riimit menivätkin kesken lauseen, joten aikuisen tulee kyllä lukea kirja ehkä ensin läpi ennen kuin saa hienosti riimiteltyä ja eläydyttyä tarinaan. Ihmekös jos aikoinaan moni aikuinen on saanut kaksihaaraisia minun vaatiessa täydellistä performanssia.. Suosittelen kuitenkin lämpimästi jokaiselle, ja jos en löydä omaa vanhaa kirjaani, aion jostain itselleni oman opuksen ostaa, on sillä sen verran tunnearvoa!

Puppe -kirjat ovat varmasti kaikille tuttuja, sillä niihin törmää esimerkiksi monissa päiväkodeissa. Kirjoissa kuvat ovat suuremmassa osassa kuin teksti, aukeamalla on ehkä ainoastaan yksi lause, mutta kuvaa voi tutkia yhdessä tarkemmin vielä luukun aukaisun jälkeenkin. Kuvat ovatkin yksinkertaisia ja värikkäitä, ja Puppe -kirjat sopivat hyvin yhdestä ikävuodesta eteenpäin. Lukijan äänensävyillä on tällaisissa kirjoissa suuri merkitys, jotta luukun aukaisusta saadaan jännittävää. Kirjojen aiheet käsittelevät arkitilanteita, jotta lapsen on helppo samaistua pieneen Puppeen ja hänen seikkailuihinsa. Kirjaa syvemmin miettiessäni, tulee mieleen, että kirja kuluu juuri niihin, joissa aikuisen ja lapsen vuorovaikutus tiivistyy, lapselle annetaan aikaa, tarkastellaan yhdessä, ihmetellään ja nimetään asioita. Lapsille mieluisa kirja, joka sopii niin päiväkotiin, kotiin kuin vaikka lääkärin odotushuoneeseen!

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Kaikki ovat aina suositelleet lukemaan muumi romaaneja, ja vihdoin sain tilaisuuden ja hyvän syyn tarttua haaveilemaani lastenromaaniin. Vaikka olin kuullut jo etukäteen, että Janssonin lastenromaanit eivät ole oikein lapsille suunnattuja, yllätyin kuitenkin monista sanavalinnoista ja lausahduksista sekä lukiessani muumipapan ja hänen tovereidensa polttavan tupakkaa. En ollut osannut sittenkään varautua moiseen! Vaikka kirja on hyvin synkkäsävyinen, saa kirja kyllä lukijansa nauramaan näppärillä sanavalinnoilla ja ironisella huumorilla. Koukutuin kirjaan niin, että tulen varmasti lukemaan muutkin muumiromaanit.

Kirja herätti minussa paljon tunteita tarinoiden edetessä. Loppu hämmensi minua suuresti, kun Nipsun ja Nuuskamuikkusen vanhemmat tulivatkin paikalle. Missä he olivat olleet tähän asti ja miksi? Olin aina vain ajatellut, että he ovat poissa, mutta tuntuu kammottavalta ajatella, että he ovat olleet koko ajan olemassa lastensa tietämättä. 

Vaikkei kirja sensuroimattomana välttämättä sovellu lapsille, nappasin kuitenkin esimerkiksi sen, että yhdessä luvussa neuvotaan esimerkiksi askartelemaan vesimylly, joka olisi tarinan luetua kiva toteuttaa lasten kanssa, joko luonnossa tai sitten tehdä sisällä omat vesimyllyt soveltaen.
Joten ehkä tiettyjä asioita ehkä muunnellen tai pois karsien, sopisi kirja mielestäni esikouluikäisille luettavaksi seikkailukertomukseksi, sillä kirja on myös opettavainen

Varsinkin jokaisen nuoren ja aikuisen tulisi mielestäni lukea elämänsä aikana edes yksi muumiromaani, sillä se jotenkin avasi lapsuudesta tutun maailman ovia ihan uudella tavalla, ja sitä kautta huomaa, mitä kaikkea on sensuroitu, muutettu tai jätetty pois, jotta tarinoista ollaan saatu lapsille soveliaita. En esimerkiksi tiennyt ennen, että Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy ovat sisaruksia, tai että Myy on heistä kaikista vanhin. Aina voi oppia uutta, jopa muumeista.

Hannele Huovi: Taivaanpojan verkko - Värisatuja

Kristiina Louhen kauniisti kuvittama teos vie lukijansa runolliseen värien maailmaan. Jokainen luku on oma tarinansa, johon kuuluu aina yksi väri. Tarinat ovat lyhyitä, ja kuvataidetta opiskelleena en voinut olla ajattelematta miten ihanaa olisi lasten kanssa käydä värit läpi tarina kerrallaan ja työstää aina yhden tarinan jälkeen erilaisia tuotoksia, miettiä tarinaa, tutkia kuvia ja yksityiskohtia, jotka suorastaan pomppaavat kirjan sivuilta lukijan kosketettaviin. Mitä kuvataiteen välineitä sivuilta löytyy, millä kirjaimella tarinan väri alkaa, mitkä muut sanat alkavat samalla kirjaimella tai mitä muita saman värisiä asioita tiedät? Tarnoista saisi siis paljon keskustelua aikaan, joten se toimisi hyvin motivointina tuokioon ja myös pienemmät jaksavat keskittyä lyhyisiin tarinoihin. Täytyy ehdottomasti laittaa opus korvan taakse muistiin, ja vinkata kaverille kanssa!

Urpo ja Turpo

Hannele Huovin loihtimat telkkaristakin tutut karhu kaverukset Urpo ja Turpo keksivät aina kaikenlaisia kommelluksia. Kun nyt "isona" luin pienenä tutuksi tulleita seikkailuita, yllätyin miten vähän yhdessä tarinassa aina tapahtuukaan. Lyhykäisyyden vuoksi tarinat sopivat kuitenkin hyvin motivoimaan erilaisia toimintatuokioita tai johdattelemaan päivän aiheeseen. Tarinat ovat hauskoja, ja lukijan eläytyessä voi tarinaan saada myös ripauksen jännitystä ja seikkailuhenkeä. Myös pienemmät lapset jaksavat keskittyä yhden tarinan verran kuuntelemaan, joten kirjaa voi lukea monen ikäisille. Kirjassa oli hassu toteamus, että "nauraminen lihottaa". Onneksi tämä ei ole totta!

Kirjassa on aina yksi tapahtumakuva per aukeama, joten kirjaa voi lukea ensin ja näyttää aukeamalle kuuluva kuva vasta sen jälkeen ja tarkastella sitä yhdessä.

Ympäristönä toimii normaali koti, joka on tosin hyvin suuri pienille nalleille. He käyttävät mielikuvitustaan ja niin leikkihuoneen matto muuttuukin mereksi ja koira laivaksi! Kirjan keskeisiä teemoja voisivat ollakin mielikuvitus, seikkailu, ystävyys ja viimeisessä tarinassa opetellaan kauniita käytöstapoja.

Fedja-setä, kissa ja koira

Ensimmäisenä luin Eduard Uspenskin teoksen Fedja-setä, kissa ja koira (Otavan kirjapaino oy, Keuruu 2004)

Fedja-setä on omatoiminen reipas lapsi, joka pitää eläimistä ja päättää karata kotoa, koska hänen äitinsä ei anna pitää kissaa. Hän päätyy lopulta maalle asumaan kissan, koiran ja muiden eläinten kanssa. Kirjan aiheena ja teemoina kulkevat mielestäni ystävyys, omatoimisuus, kulttuuri, rahankäyttö, ympäristö ja eläimet, ja tavallaan myös erilaiset ammatit ovat teemoina posteljoonin, tutkijoiden ja parturin kautta sekä Mustilla on jopa identiteettikriisi, johon löydetään kuitenkin ratkaisu.

Alkuperäisteos on venäjänkielinen, mikä näkyy myös tarinan tapahtumaympäristössä ja henkilöiden nimissä. Tarinan kerronta on hyvin lapsenomaista, lauseet ovat lyhyitä ja tämän takia kirja oli välillä hieman hankala lukuinen. Kirjassa kuvaillaan hyvin vähän, mutta tapahtuu paljon. Lapsen mielenkiinto pysyy näin tarinassa varmasti paremmin, mutta luulen, että aikuisen eläytyminen tekstiin on tässä kirjassa erityisen tärkeää, ettei siitä tule sekavan kuuloinen. Kirjassa on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, sellaisiakin, joita lapset eivät välttämättä ymmärrä.

Ympäristöä kuvaillaan kirjassa hyvin vähän, mutta tarina tapahtuu selkeästi Venäjällä, kaupunki- ja maalaisympäristöissä. Maalla asumista ja sen askareita kerrotaan tarinan kautta, mutta muuten jää ympäristö aika paljon lukijan/kuuntelijan mielikuvituksen varaan.

Tyyli on hyvin lapsenomainen, kerronta on lyhyt sanaista, välillä hieman irtonaista ja sanavalinnat ovat myös hyvin lapsenomaisia, kuin tarinan olisi kertonut lapsi. Kieli on hieman vanhaa, sillä teoskin on vanha, enkä itsekään ymmärtänyt kaikkia sanoja. Kirja on tarinaltaankin siinä mielessä vähän outo, etten tiedä miten sitä voisi soveltaa tai integroida esimerkiksi päiväkodin toimintaan. Kirja sopii luettavaksi esimerkiksi unikirjana tai jatkuvana tapana ennen ruokaila tai muissa siirtymätilanteissa, sillä siinä ei ole juurikaan kuvia, joten lapset voivat keskittyä vain kuuntelemaan ja tarina on jaettu sopiviin lukuihin. Ne kuvat mitä kirjassa on, ovat mustavalkoisia, luonnosmaisia ja hyvin pelkistettyjä.

Mielestäni kirja sopii molemmille sukupuolille, vaikka kirja kertoo pojasta, on siinä kuitenkin aiheena molempia sukupuolia kiinnostavia asioita, esimerkiksi pojille traktoreita ja tytöille eläimiä, eikä kumpaakaan sukupuolta korosteta yli muiden. Itse lukisin kirjaa esikouluikäisille, sillä kirjassa ei ole kuvia ja kerronta vaatii kuitenkin kielen parempaa ymmärtämistä.

Itse en ehkä pitänyt siitä kuinka äitiä kuvataan kirjassa, sillä hänestä saa hyvin kylmän kuvan, kuin hän ei lastaan rakastaisi ollenkaan. Ja isä on perus "joojoo"-isä, joka sallii lapselleen kaiken, ja joka äidin sanojen mukaan "on pilannut lapsenkin". Tarinassa käsitellään monenlaisia tunteita, ja se myös herättää lukijassaan erilaisia tunteita, kuten iloa, naurua, hämmästystä, vähän suruakin Mustin surun takia ja huolta. Loppu on kuitenkin onnellinen, vaikka kirja loppua töksähtää aika yhtäkkiä. Lopuksi jää miettimään, oliko koko tarina vain Fedja-sedän unta.